Pentti Poikus

 

 

NUORTEN ARVOKISAMENESTYJÄT 10-OTTELUSSA

 

Usein kuulee väitettävän, että meillä Suomessa ei osata viedä näitä nuorten arvokisamenestyjiä aikuisten tason menestyjiksi. Kun sama väite tuli esiin myös näiden sivujen keskustelupalstalla, asia alkoi kiinnostaa niin paljon, että päätin selvittää miten nuorten arvokisamenestys todellisuudessa korreloi aikuisten arvokisamenestykseen. Täytyy heti alkuun sanoa, että tulos yllätti ainakin minut, vaikka vuosien mittaan erilaisia tilastoja onkin tullut tutkittua erinäisiä kertoja.

 

Selvityksen kohteena olivat viimeiset 18-vuotta, eli vuodet 1986-2003, johtuen siitä, että kyseiseltä aikaväliltä itseltäni löytyi

tähän selvitykseen riittävä materiaali. Kyseisenä ajanjaksona oli 22 junioreitten ja 17 aikuisten arvokisaa. Arvokisoina olen käsitellyt junioreitten MM20, EM20 ja EM23 kisoja, sekä aikuisten MM, EM-kisoja ja Olympiakisoja. 17-vuotiaiden MM-kisat rajasin pois lyhyen historiansa ja erilaisten välineiden vuoksi. Koska tästä ei ollutkaan tarkoituskaan tehdä mitään tieteellistä tutkimusta, en pyrkinytkään selvittämään muutamia epävarmoiksi jääneitä, selvitykseksen kannalta epäolennaisia asioita. Osasta aikuisten arvokisoista ei käytössäni ollut täydellisiä tulosluetteloita, samoin muutama alle 8000p ennätys ja muutama syntymävuosi jäivät kysymysmerkillä varustetuksi. Alle 20-vuotiaiden välinepainot muuttuivat 2002, joten parilta viime vuodelta ei kaikilta löydy miesten välineillä tehtyä tulosta. Kokkonaisuuteen nähden näiden puutteiden vaikutus on kuitenkin vähäinen.

 

Selvitykseni kohteena olivat näiden 22:n junioreitten arvokisojen 4 parasta, yhteensä 68 urheilijaa, 23:sta eri maasta. Saksaa olen selvyyden vuoksi käsitellyt alusta lähtien kokonaisuutena. Maittain urheilijat jakaantuivat seuraavasti: Saksa 18, Suomi 8, Venäjä 6, Tsekki 5, Ranska ja Hollanti 4, Ruotsi 3, Espanja, Britit, Itävalta ja Latvia 2. Lisäksi yhteensä 12:sta maasta oli

1 urheilija 4 parhaan joukossa. Jonkin verran vääristymää aiheuttaa se, että useat maat, mm USA ja Kiina, eivät ole paljoakaan osallistuneet nuorten arvokisoihin.

 

Mitä sitten selvisi? Ensiksikin, että yksikään näiden 22:n nuorten arvokilpailujen voittaja ei ole toistaiseksi selvinnyt mitaleille aikuisten arvokisoissa! Kuuden parhaan joukkoonkin näistä voittajista ovat päässeet ainoastaan Keskitalo ja Zsivotzky. Sijoille 2-4 sijoittuneista aikuisten arvokisamitalisteja löytyy 7: Smith, Zmelik, Hämäläinen, Dagård, Dvorak, Macey ja Karpov. Näistä arvokisavoittajiksi Tsekit Zmelik ja Dvorak. Lisäksi kuuden parhaan joukkoon ainoastaan Ryba ja Ojaniemi. Näiden lisäksi kansainvälisen tason 8000 pisteen rajan on urallaan ylittänyt 19 ottelijaa.Tässä täytyy tietenkin huomioida, että tarkastelujakson alkuvuosina aikuisten arvokisoissa juhlivat jo ennen tarkkailujaksoa huipulle nousseet ottelijat: Thompson, Hingsen,  Wentz, Voss, Plaziat, Schenk, Blondel, Szabo, O’Brien ym. Huomion arvoista on tietenkin myös se tosiasia, että 26 näistä 68:sta ottelijoista on vasta 25-vuotiaita tai sitä nuorempia, joten näiden kohdalla aika näyttää miten käy tulevaisuudessa.

 

Varsinaisella tarkastelu ajanjaksolla nuorten kärkinelikkojen ulkopuolelta arvokisamitaleille ovat nousseet: Lobodin, Busemann, Nool, Huffins, Sebrle ja Pappas. Vertailun vuoksi laitoinkin muutaman nuorten kärkinelikon ulkopuolelta tulleen viime vuosien kärkiottelijan arvokisahistorian liitteeksi.

 

Yleensä aikaväli juniorisarjojen menestyjästä aikuisten arvokisamitalistiksi on ollut 5-7 vuotta. Poikkeuksen muodostavat Macey ja Karpov, joilla se vei vain 3 vuotta. Ja tietenkin Busemann, joka tosin nuorten arvokisoissa ei osallistunut otteluihin, vaan pika-aitoihin. Joka tapauksessa mies oli 21-vuotiaan Atlantan kisoissa hopealla. Näistä Busemannin ura päättyi jo varsin nuorena vammoihin, samoin uskoisin Maceyn uran olevan vaakalaudalla jatkuvien vammojen vuoksi. Karpov on vielä kysymysmerkki. Muutenhan tästäkin selvityksestä käy ilmi, että ainakin nämä karpaasit jotka nuosevat 10-ottelun kärkiporukkaan ”normaalilla aikataululla”, ovat siellä useiden arvokisojen ajan. Tämä pätee niin nuorten arvokisamenestyjiin, kuin näiden ulkopuolelta tuleviinkin.

 

Jos tarkastellaan asiaa maittain, niin Saksan 18:sta nuorten menestyjästä (Busemann ei mukana), ei yksikään ole päässyt aikuisten arvokisoissa 6:n parhaan joukkoon, näistä kahdeksalla on ikänsä puolesta edelleen mahdollisuus. Suomen 8:sta kaksi on ollut kuuden joukossa (Keskitalo ja Ojaniemi), näistä kahdeksasta viisi on edelleen potenttiaalisia ehdokkaita. Venäjän kuudesta yksi on päässyt mitaleille (Lasken Hämäläisen tässä Venäläisen järjestelmän ”tuotteeksi”), muista  ainoastaan Sysojev on edelleen mahdollinen. Parhaiten ovat onnistuneet Tshekit, viidestä kaksi arvokisavoittajaa ja yksi kuuden joukkoon. Tulevaisuus ei tämän tietyn aikakauden ottelijoiden jälkeen näytäkään yhtä hyvältä. Ranska ja Hollanti eivät kumpikaan ole neljästä saaneet yhtäkään kuuden sakkiin, mutta varsinkin Ranskan ottelijat ovat vielä varsin nuoria. Muiden maiden osalta on niin vähän saavutuksia neljän joukossa, että se ei kerro mitään muuta,  kuin että on ollut muutama hyvä yksilö.

 

Yhteenvetona voisi päätellä, että ei ole olemassa mitään automaattista reittiä nuorten arvokisamestyjästä aikuisten menestyjään. Se ei suinkaan ole ainakaan mikään miinus, mutta ulkopuoleltakin on mahdollisuus nousta mitalipallille ja voittajaksikin. Samoin paljastuu se, että ei meillä Suomessa ole näiden nuorten suhteen onnistuttu tai epäonnistuttu enenpää kuin keskimäärin muuallakaan. Tietenkin meillä on puutteena se, että toistaiseksi meillä ei ole kokemusta aikuisten arvokisamitalistin ”tekemisestä”. Se ainakin on tiedossa että se vaatii paljon työtä, oikeiden asioiden tekemistä ja vähän onneakin!

 

Pena

 

PS. Olisi tietenkin mielenkiintoista tietää miten asia on muissa lajeissa, mutta näppituntuman perusteella olettaisin, että se on

esim. 7-ottelussa ainakin kotimaan osalta hyvin samantyyppinen. Samoin voisi selvittää kaikkien Suomalaisten nuorten arvokisaottelijoiden urakehityksen, mutta se onkin jo toinen juttu…..

 

 

 

 

 

NIMI,                MAA, SYNTYMÄVUOSI                        ARVOKISAMENESTYS                                          ENNÄTYS

KESKITALO

FIN   

-67

MM20 –86  1.  7623p             

EM –86   16.   7452p

8318p -91

 

 

 

MM –87   DNF

OK –88   11.   8143p

 

 

 

 

EM –90    DNF

MM –91   5.    8318p

 

 

 

 

OK –92    DNF

MM –93   11.  8000p

 

SMITH

CAN

-67

MM20 –86  2.  7523p

MM –91   2.    8549p

8626p -96

 

 

 

MM –95  3.      8419p

MM –97   8.    8307p

 

ZAIATS

RUS

-67 ?  

MM20 –86  3.  7509p

 

7509p –86    ?

ESEIMOKUMOH

GER

-68

EM20 –87   1.  7614p           

 

7669p –87    ?

FROLOV

RUS

-68 ?

EM20 –87   2.  7390p

 

7390p –87    ?

WALSH                                

IRE   

-68 ?

EM20 –87   3.  7336p

 

7336p –87    ?

KOHNLE

GER

-70

EM20 –87   4.  7279p

MM20 –88   1.   7729p

8302p -95

 

 

 

EM20 –89   1.  8114p

 

 

ZMELIK

CZE

-69

MM20 –88  2.  7659p

EM –90    4.    8249p

8627p -92

 

 

 

MM –91      4.  8379p

OK –92    1.    8611p

 

 

 

 

OK –96       7.  8422p

 

 

HÄMÄLÄINEN

RUS

-69

MM20 –88  3.  7596p

MM –91   7.    8233p

8735p -94

 

BLR

 

OK –92    DNF

MM –93   2.    8724p

 

 

 

 

EM –94    DNF

MM –95   2.    8489p

 

 

 

 

OK –96       5.  8613p

 

 

 

FIN

 

MM –97     2.   8730p

EM –98     2.   8587p

 

 

 

 

OK –00    24.   7520p

MM –01    DNF

 

DAGÅRD

SWE

-69

MM20 –88  4.  7453p

EM –94     2.   8362p

8403p -94

 

 

 

MM –99    7.    8150p

 

 

LAMBE

GER

-70 

EM20 –89  2.   7586p

 

8016p -92

BIGHAM

GBR

-71

EM20 –89  3.   7446p

MM20 –90  3.  7488p

7904p -92

BAYER

GER

-70

EM20 –89  4.   7384p

 

7763p -91

KAISER

GER

-71

MM20 –90  1.  7762p

 

7762p –90    ?

FINNI

FIN

-72

MM20 –90  2.  7698p

EM20 –91   3.  7479p

7843p -94

 

 

 

EM –94     17.  7623p

 

 

KOLPAKOV

RUS

-72

MM20 –90  4.  7384p

EM20 –91   1.  7813p

8297p -93

DVORAK

CZE

-72

EM20 –91   2.  7748p

EM –94       7.  8065p

8994p -99

 

 

 

MM –95     5.   8236p

OK –96      3.  8664p

 

 

 

 

MM –97     1.   8837p

EM –98       5.  8506p

 

 

 

 

MM –99     1.   8744p

OK –00      6.  8385p

 

 

 

 

MM –01     1.   8902p

EM –02     DNF

 

 

 

 

MM –03     4.  8242p

 

 

ANIBAL

ESP

-72

EM20 –91  4.  7252p

MM –97   18.  7768p

8213p -01

 

 

 

OK –00    12.  8136p

MM –01   12.  8155p

 

DUANY

CUB

-75

MM20 –92  1.  7403p

OK –96    26.  7802p

8252p -00

 

 

 

OK –00    15.  8054p

 

 

FLODER

GER

-73

MM20 –92  2.  7397p

 

7804p -96

Van VELDHUIZEN

NED

-73

MM20 –92  3.  7313p

 

7788p -95

KUORIKOSKI

AUS

-74

MM20 –92  4.  7280p

 

7598p -97

HOLGER

SWE

-74

EM20 –93   1.  7534p

 

7836p -00

PODEBRADSKY

CZE

-74

EM20 –93   2.  7396p

MM –95   15.  7961p

8314p -00

VÖGT

GER

-74

EM20 –93   3.  7338p

 

7338p –93     ?

JENSEN

NOR

-75

EM20 –94   4.  7311p

MM20 –95  1.  7676p

8160p -99

ISEKENMEIER

GER

-75

MM20 –94  2.  7298p

MM23 –97  1.  7926p

8310p -97

LINDQVIST

FIN

-76

MM20 –94  3.  7288p

EM20 –95   1.  7363p 

7578p -99

CHRISTIANSEN

GER

-76

MM20 –94  4.  7228p

 

7257p –94     ?

WASSENAAR

NED

-76

EM20 –95   2.  7299p

 

7872p -99

RYBA

CZE

-76

EM20 –95   3.  7271p

OK –00     14.  8056p

8339p -00

 

 

 

MM –01     6.   8332p

 

 

BENNEMA

NED

-77

EM20 –95   4.  7252p

 

7995p -98

ZSIVOTZKY

HUN

-77

MM20 –96  1.  7582p

EM23 –97  4.  7804p

8554p -00

 

 

 

EM23 –99   1.   8369p   

OK –00      8.   8277p

 

 

 

 

MM –01     4.    8371p

 

 

MACEY

GBR

-77

MM20 –96  2.   7480p

MM –99     2.   8547p

8603p -01

 

 

 

OK –00      4.    8567p              

MM –01     3.   8603p

 

WARNERS

NED

-78

MM20 –96  3.   7368p

EM20 –97   1.   7664p

8363p -99

 

 

 

MM –99    DNF

MM –01    16.  7916p

 

JANACEK

CZE

-77

MM20 –96  4.   7276p

 

7328p -97

YURKOV

UKR

-75

EM23 –97   2.   7888p

EM –98     13.   8030p

8574p -00

 

 

 

OK –00     16.   7993p

MM –01     9.    8264p

 

 

 

 

EM –02     DNF

 

 

VIAL

FRA  

-75

EM23 –97  3.    7866p

MM –97   17.   7708p

8070p -97

MUNZ

GER

-78

EM20 –97  2.   7258p

 

7401p –97     ?

KNABE

GER

-78

EM20 –97  3.   7218p

EM –02    16.    7036p

8151p -01

WEILER

AUT

-78

EM20 –97  4.   7179p

 

7356p –01      ?

HEIKKINEN

FIN

-80

EM20 –97  5.   6956p

MM20 –98  1.   7476p

8188p -00

 

 

 

EM20-99   1.   7881p

MM –99    15.   7536p

 

 

 

 

OK –00    DNF

 

 

PÖGE

GER

-79

MM20 –98  2.  7332p

EM23 –01    5.   7699p

7753p -00

OJANIEMI

FIN

-80

MM20 –98  3.  7246p

EM20 –99    2.   7763p

8192p -02

 

 

 

EM23 –01   2.  7907p

EM –02        5.   8192p

 

DREWS

GER

-79

MM20 –98  4.  7187p

 

8049p -01

SCHWARZ

AUT

-80

EM20 –99   3.  7447p

 

7767p -02

NIKLAUS

GER

-81

EM20 –99   4.  7447p

MM20 –00   3.  7712p

8042p -01

 

 

 

EM23 –01   1.  8042p

EM23 –03    1.  7983p

 

 

 

 

MM –03     8.   8020p

 

 

KAWOHL

GER

-77

EM23 –99   2.  7815p

 

7908p -99

IVANOV

RUS

-77

EM23 –99   3.  7787p

 

8065p -01

KOKKONEN

FIN

-78

EM23 –99   4.  7759p

 

7759p -99

LEYCKES

GER

-82

MM20 –00  1.  7897p

 

8122p -02

GOMEZ

ESP

-81

MM20 –00  2.  7772p

EM23 –01   6.   7649p

7772p -00

 

 

 

EM23 –03   6.  7560p

 

 

KARPOV

KAZ

-81

MM20 –00  4.  7366p

MM –03     3.    8374p                 

8374p -03

FRULLANI

ITA

-79

EM23 –01   3.  7871p

 

7984p -02

BARRAS

FRA

-80

EM23 –01   4.  7821p

 

8196p -03

DOUCOURE

FRA

-83

EM20 –01   1.  7747p

 

7794p -01

ALBERT

GER 

-82

EM20 –01   2.  7683p

EM23 –03   4.   7627p

7893p -02

VAISJUNS

LAT

-82

EM20 –01   3.  7497p

EM23 –03   3.   7681p

7681p -03

KARLIVANS

LAT  

-82

EM20 –01   4.  7404p

 

7665p -01

ANDREJEV

UZB

-83

MM20 –02  1.  7693p*

 

?

EL FASSI

FRA

-83

MM20 –02  2.  7677p*

 

7422p -02

HALVARI

FIN

-83

MM20 –02  3.  7587p*

EM23 –03    DNF

7426p -03

RAUNIO

FIN

-83

MM20 –02  4.  7349p*

 

6997p -02

TURI

EST

-81

EM23 –03   2.  7864p

 

8122p -03

WIBERG

SWE

-85

EM20 –03   1.   7604p*

 

?

SYSOJEV

RUS

-85

EM20 –03   2.   7531p*

 

?

WILLWACHER

GER

-84

EM20 –03   3.   7497p*

 

?

GINDERA

POL

-84

EM20 –03   4.   7490p*

 

?

 

 

URHEILIJAT JOILLA EI OLE NUORTEN ARVOKISAMENESTYSTÄ OTTELUSSA

 

SEBRLE

CZE

-74

MM -97    9.   8232p

EM –98    6.   8477p

9026p -01

 

 

 

MM –99   DNF

OK –00   2.    8606p

 

 

 

 

MM –01  10.  8174p

EM –02    1.   8800p

 

 

 

 

MM –03   2.   8634p

 

 

NOOL

EST

-70

OK  -92    DNF

EM –94   10.  7953p

8815p -01

 

 

 

MM –95   4.   8268p

OK –96     6.   8543p

 

 

 

 

MM –97   6.   8413p

EM –98     1.   8667p

 

 

 

 

MM –99  14.  7568p

OK –00     1.   8641p

 

 

 

 

MM –01   2.   8815p

EM –02    2.   8438p

 

 

 

 

MM –03   DNF

 

 

PAPPAS

USA

-76

MM –99   DNF

OK –00     5.   8425p

8784p -03

 

 

 

MM –03   1.  8750p

 

 

LOBODIN

RUS

-69

EM –94   3.   8201p

MM –95   7.   8196p

8571p -98

 

 

 

OK –96    DNF

MM –97   DNF

 

 

 

 

EM –98   3.   8571p

MM –99   5.   8494p

 

 

 

 

OK –00  13.  8071p

MM –01   5.   8352p

 

 

 

 

EM –02   3.   8390p

MM –03   6.   8198p

 

MAGNUSSON

ISL

-69

EM –94   DNF

MM –95   DNF

8573p -98

 

 

 

OK –96  12.  8274p

MM –97   DNF

 

 

 

 

EM –98   4.   8552p

MM –99   DNF

 

 

 

 

OK –00   DNF

MM – 01  DNF

 

 

 

 

EM –02   4.   8238p

MM –03   DNF

 

BUSEMANN

GER

-75

OK  -96   2   8706p

MM –97   3.   8652p

8706p -96

 

 

 

MM –99   DNF

OK –00    7.   8351p

 

CLAY

USA

-80

MM –01   DNF

MM –03   DNF

8482p -03

HERNU

FRA

-76

OK –00  19.  7909p

MM –01   8.   8280p

8280p -01

 

 

 

EM –01   7.   8051p

MM –03   5.   8218p