Pentti Poikus

KÄRKIOTTELIJOIDEN KESKIARVOT

Kuten aiemmin lupasin, lähdin selvittelemään suomalaissyntyisten kärkiottelijoiden otteluprofiileja, joista jokainen voi tehdä myös omia päätelmiä.

Muutamia perusteita selvityksestä:

1. Rajaksi otin parhaan sarjan osalta 7700 pistettä, koska mielestäni haarukassa 7700-7800 pistettä menee se raja, jonka ylittäminen edellyttää ainakin osavuotista pääasiallista panostusta urheiluun, muun elämän- työ, opiskelu- kustannuksella.
2. Sarjojen määräksi tuli viisi lähinnä siitä syystä, että aikomani kymmenen sarjaa olisi pudottanut vertailusta pois monta ottelijaa, joille ei tilastoista löydy kymmentä yli 7000 pisteen sarjaa. Tästä syystä tästäkin selvityksestä putosi pois 7829 pistettä otellut Pekka Suvitie, jolle en löytänyt viittä yli 7000 pisteen sarjaa tilastoista. Toisaalta otin näiden kriteerien ulkopuolelta selvitykseen mukaan parin tämän hetken nuoren ottelijan sarjat vertailun vuoksi. Mielestäni nämä viisi parasta sarjaakin kertovat otteluprofiileista kuitenkin huomattavasti enemmän kuin yksistään paras sarja.
3. Ottelu-ajankohdan ikää laskiessani tyydyin kuukauden tarkkuuteen, ja käsiajat muutin selvyyden vuoksi sähköajoiksi.

Mitä selvityksestä sitten voi päätellä:

1. Keskimääräinen ottelu-ura on aika lyhyt, ja varsin monilta löytyy suhteellisen vähän, ainakaan kohtuullisesti onnistuneita otteluita.
2. Ottelu-ura päättyy keskimäärin varsin nuorena, jos vertaa kansainvälisiin kärkimiehiin. Selvityksessä mukana olleista ainoastaan Sundell ja Lax ovat tehneet kolmikymppisinä tähän mukaan mahtuneen sarjan. Mitkä sitten ovat syyt siihen, että aika monella ainakin tehokkaampi panostus urheiluun on loppunut jo varsin nuorena? Tarkemmin asiaa tutkimatta voisi ainakin kuvitella, että tärkeimmät syyt ovat loukkaantumiset ja elämänmuutoksista- työ, perhe -johtuvat tekijät. Mikä sitten on mahdollisesti hiipuneen motivaation, valmentajakysymysten tms. osuus, niin siihen voisivat vastata vain ko. urheilijat itse, toivottavasti näillä ottejoiden sivuilla!
3. Koska tässä on mukana ottelijoita neljältä eri vuosikymmeneltä, voisi kuvitella että eri aikakausilla olisivat lajipainotukset olleet vähän erilaisia. Varsinaisesti tälläistä ei kuitenkaan ole tässä ainakaan tuloksista havaittavissa, ellei nyt sitten korkeustuloksissa huomattavaa painottumista 70-80-lukujen vaihteeseen oteta huomioon. Tämäkin varmasti selittyy osaksi sillä, että niin Sundellilla kuin Lahdellakin oli korkeushyppytausta. Nuorempien ottelijoiden lajiprofiilit tulevat varmasti vielä muuttumaan etenkin voimatason parantuessa ja ehkä myös lajitekniikoiden kehittyessä.
4. Koska tarkoitus on vielä tehdä muutaman maailman kärkiottelijan sarjoista vastaavaa selvitystä, en puutu tässä kansainväliseen lajiprofiilivertailuun sen kummemmin, mutta sen ainakin voisi todeta, että ainakin –yllätys, yllätys –keihäässä suomen kärkiottelijat ovat keskimäärin maailman tasoa parempia.
5. Kuitenkin tästäkin vertailusta voi päätellä, että varsin erilaiset ottelijatyypit, varsin erilaisilla vahvuuksilla, ovat näiden vuosikymmenten aikana olleet suomen huippua. Jos vertaa ottelijoiden kahta parasta sarjaa, niin muutamilla niissäkin on tosi iso piste-ero, suurimmillaan yli 300 pistettä (Sundell, Heikkinen, Olli). Toisaalta taas pienimmillään kaikki viisi sarjaa mahtuivat haarukkaan 120-200 pistettä (Valle, Lahti, Laiho, Kokkonen). Mitä tästä sitten voisi päätellä? Ensiksi tulee mieleen, että näissä suurissa eroissa olisi mennyt paras ottelu kokolailla ”putkeen”, tai sitten kunto on yhden tietyn ottelun aikaan vain ollut selvästi parempi kuin muissa otteluissa. Toisaalta voisi kuvitella, että näillä loppupisteiltään tasaisten ottelusarjojen miehiltä on varsinainen ”nappiottelu” jäänyt tekemättä, ainakin toistaiseksi. Kuitenkin näilläkin on näissä sarjoissa selviä painopiste-eroja eri lajien välillä, vaikka loppupisteet ovatkin lähellä toisiaan. Siinähän tämän 10-ottelun viehätys onkin, että hyvin erilaiset ottelijatyypit, hyvin erilaisilla otteluprofiileilla voivat tehdä lähes samat yhteispisteet.

En malta tässä olla kommentoimatta erästä ainakin minua harmittanutta asiaa: Usein on ottelukisoissa nähnyt kuinka ottelija yhden tai kahden lajin mentyä alakanttiin, on lyönyt koko kisan ”läskiksi”, tai keskeyttänyt, kun kuitenkin olisi ollut mahdollisuus tehdä vielä kohtuullinen sarja. Tietenkin se on inhimillistä, että omiin saavutuksiinsa pettyneenä antaa periksi, etenkin jos kuvitelma omasta tasosta on ollut epärealistinen. Jos kuitenkin katsotaan maailman huippujen uraa, niin ottelu on keskeytetty vain totaalisen epäonnistumisen (ilman tulosta jossain lajissa), tai terveydellisten seikkojen vuoksi. Tietenkin on eri asia, jos on tarkoituskin viedä joku alempi tasoinen ottelu vain osaksi läpi harjoitusmielessä.

6. Ottelijatyyppien erilaisuutta korostaa selvityksessä sekin, että yksikään ei selvinnyt lajikieskiarvoissa

jokaisessa lajissa 10-parhaan listalle (yhdestä pois Keskitalo ja Ojaniemi, kahdesta Lahti). Toisaalta taas jokainen oli vähintään kahdessa lajissa listalla. Lajit vain vaihtelivat melkoisesti.

Tässä tällä kertaa faktoja suomalaisottelijoista, palataan muissa asioissa palstalle myöhemmin.