Puolimatkan krouvissa

Helmikuu 27th, 2010

Harjoituskausi 2009-2010 on kutakuinkin puolivälissä. Ottelijoiden puolikkaaseen harjoituskauteen on mahtunut monenmoista, onneksi pääosin positiivista. Kilpailukauden kannalta ehkä kaikkein tärkeimmät harjoituskuukaudet ovat nyt edessä.

Suorituskyky ja tuloskunto rakennetaan aina päivittäisharjoittelun kautta, harjoittelun kokonaisuudessa leirit ovat vain pieni lisämauste ja piriste perusharjoittelun lomassa. ”Virallisia” lajileirejä on pidetty kolme, nuorten maajoukkue on puolestaan kokoontunut leirille kahdesti. Kaksi ensimmäistä leiriä olivat enemmänkin harjoitteluun painottuvia, kun taas kolmas leiri tammikuussa oli painotukseltaan testileirityyppinen. Koko leirityksen ja erityisesti testileirin anti oli erittäin positiivinen: leirille osallistuneet valmennusryhmien urheilijat ja erityisesti Euroopan Cupiin, EM-kisoihin ja nuorten MM-kisoihin tähtäävät urheilijat tekivät leirillä erittäin hyvää jälkeä, kun vertailukohtana pidetään kunkin urheilijan aikaisempaa tasoa tehdyissä laji- ja ominaisuustesteissä. Kun otetaan mukaan nekin kärkiurheilijat, jotka eivät testileirille osallistuneet, on kokonaistilanne kesää ajatellen viime vuosia paremmalla mallilla. Vain yhdellä kahdeksasta aikuisten valmennusryhmissä olevista urheilijoista harjoituskautta on toistaiseksi vaikeuttanut merkittävämpi vamma, nuorten ryhmissä tilanne on terveydellisesti kutakuinkin yhtä hyvä. Toivotaan tilanteen jatkuvan vähintäänkin samankaltaisena.

Hallikausi on ottelijoille usein sopiva harjoituskauden välietappi, mikä tuo vaihtelua harjoituskauteen ja missä voidaan tarkistaa missä sillä hetkellä mennään. Kotimaassa on ollut tarjolla tammi-helmikuussa kaksi ottelukisaa, tätä kirjoitettaessa edessä on se kolmas ja merkittävin kisa: SM-hallimoniottelut Jyväskylässä. Toistaiseksi molemmat ottelukisat ovat olleet huolestuttavan vähäväkisiä. Erityisen huolestuttavana pidän nuorten, varsinkin poikien vähäistä kilpailijamäärää kisoissa. Omasta mielestäni nimenomaan nuorten tulisi opetella ottelemisen jaloa taitoa hakeutumalla jo hallikaudella ainakin kahteen ottelukisaan. Mielestäni nykyinen hallikauden kilpailukalenteri otteluissa tarjoaa siihen erinomaisen mahdollisuuden.

Jyväskylän lähtölistalle nuoria ilmestynee kohtuullinen määrä, mukana on todennäköisesti ja toivottavasti paljon myös sellaisia urheilijoita, joiden päälaji on joku muu kuin moniottelu. Sen sijaan aikuisten sarjaan, varsinkaan miehiin, ei todennäköisesti montaa ottelijaa viivalle tule, toivottavasti muutama kuitenkin. Lähtökohtaisestihan lajin harrastajamäärä yli 22 -vuotiaissa on ikävä kyllä melkoisen pieni. Tosin, vähiin kävisi väki myös monissa muissa yleisurheilulajeissa, mikäli mestaruuskilpailut järjestettäisiin samaan aikaan nuorten sarjojen kanssa. Surkean pieni aikuisurheilijoiden määrä on yksi koko yleisurheilun pahimpia vitsauksia tällä hetkellä. Otteluissa ratkaisu voisi olla joko poistaa 22-sarjan SM-halliottelu kokonaan tai järjestää aikuisten SM-halliottelut jo helmikuun alkupuolella ja nuorten SM-halliottelut 3-4 viikkoa niiden jälkeen (siis nykyisellä paikallaan). Tällöin aikuisten sarjaan saataisiin selkeästi enemmän osanottajia ja toisaalta hallikausi tarjoaisi nuorille kaksi todella merkittävää ottelukisatapahtumaa.

Aikuisten ja joidenkin kärkijunioreidenkin poisjäänteihin on käsittääkseni hyvin erilaisia, yksilöllisiä syitä. Poisjääntien syynä on osittain vammoja, osittain edellisten viikkojen sairasteluita, osittain halua tehdä hallikausi jo tammi-helmikuussa, osittain halua kisata hallissa vain yksittäisissä lajeissa ja osittain yksinkertaisesti päätöksiä jättää koko hallikausi väliin. Harjoitusvuoden ja -kauden rakentamisessa on tietenkin monia vaihtoehtoja. Mielestäni hallikausi kannattaisi pitää jollain tavoin ohjelmassa ainakin silloin, jos lähtökohta harjoituskauteen ja syystalven harjoituskausi on terveydellisesti hyvä. Suorituskyvyn nosto ja kilpailutuntuman saaminen harjoituskauden puolivälissä auttaa kesään valmistautumisessa varmasti. Yhden kilpailukauden malli on haastava ohjelmoida riittävän nousujohteisesti.

Naisissa saataneen erittäin mielenkiintoinen ja uskoakseni melko tasokas kilpailu voitosta. Tyttöjen sarjoista tullee ainakin urheilijamääriltään hyvät. Hallikauden 2010 miesten tilastokärjet Raunio ja Barrineau eivät ole tulossa viivalle, joten sekin antaa lisämahdollisuuden yllättäjille. Useinhan seiväshyppääjät ovat vieneet ainakin yhden hallimestaruuden poikien tai miesten otteluissa, katsotaan jatkuuko sama trendi Jyväskylässä . Nuorten miesten ja poikien kilpailuista ennustan hyvin tasaisia. Erityisellä mielenkiinnolla odotan Monctoniin tähtäävien tyttöjen ja poikien edesottamuksia Jyväskylässä.

Jotkut ovat kritisoineet SM-halliotteluiden olevan liian myöhään. Perusteluna on ollut lähinnä kevään harjoituskauden lyhentyminen liikaan. Toki näinkin on, mutta käytännössä valtaosalla kevään harjoituskauden aloitus viivästyy vain viikolla, koska veikkaisin valtaosan SM-otteluihin osallistuvista kisaavan joka tapauksessa vielä viikkoa ennen otteluita yksilölajin nuorten SM-kisoissa. Viikolla tai edes kahdella pidentynyt hallikausi tuskin ratkaisee mitään kesää ajatellen. Itse näen parempana, että SM-halliottelut pidetään kolmen SM-kisaviikonlopun putken viimeisenä eikä ensimmäisenä kilpailuna (jos ei sitten tehdä jakoa kahteen SM-kisaan, kuten aiemmin mainitsin). Tämän mallin etuja ovat mielestäni mahdollisuus tehdä syksyn harjoituskaudesta riittävän pitkä ja perusteellinen, useamman kisamahdollisuuden saaminen ottelijoille ennen päätapahtumaa sekä muiden lajien urheilijoiden osanottokynnyksen madaltuminen. Toki jatkossa voidaan SM-kisojen keskinäistä järjestystäkin miettiä uusiksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että todelliset huippuottelijat kisaavat yleensä hallissa vielä maaliskuun puolivälissä ja ovat uudelleen kovassa iskussa jo toukokuun lopussa esim. Götzisissä.

Vuoden tärkeimmät harjoituskuukaudet ovat siis edessä. Kevään aikana leirityskin tiivistyy, kahden kotimaan leirin lisäksi suurin osa kärkipään aikuis- ja junioriottelijoistamme leireilee Portugalissa huhti-toukokuussa. Lämpimässä säässä harjoittelujakson pituus vaihtelee urheilijakohtaisesti kahdesta viikosta lähestulkoon yhdeksään viikkoon. Edessä on kilpailukausi, jossa kansainvälisiäkin tavoitteita riittää monelle: moniottelumaaottelu, PM-moniottelut, Euroopan Cup, nuorten MM-kisat, EM-kisat…

Toivon kaikille ottelijoillemme tehokasta ja tervettä kevään harjoitusjaksoa.

Torstaina 24.2.2010
Jarkko Finni

Joulunakaan ei malta levätä

Joulukuu 24th, 2009

Hyvää joulua kaikille täältä Teneriffalta. Aamu alkoi kellon herätykseen 07.00, mitä seurasi puolentoistatunnin aamulenkki polkupyörällä. Tänään vielä ”sikapuntti” paikallisella salilla ja sitten loppuviikko lepäilyä. Aivan putkeen ei tämän viikon harjoitukset mennyt.

Maanantai meni vielä suunnitelmien mukaan. Aamupäivällä oli lepopäivän jälkeen pieni herättelytreeni ja kokeilinpa mitata kuulanheittoja eka kerta tälle harjoituskaudelle. 22.20 pyt ja 20.20 jve. Aika nihkeässä oli vielä heitot, mutta toivotaan, että se kertoo siitä, että treenattu on tarpeeks viime viikot.

Tiistaina piti heittää keihästä aamupäivällä, mutta JALKAPALLOSTA on muotoutunut kirosana minulle. Kerkesin 10 heittoa kiskomaan, kun kentänhoitaja tuli avautumaan. Siellä maalattiin jo nappulaturnausta varten viivoja, joten nurmelle ei menoa. Aluksi ajattelin, että jalkapallo on täällä päin vain Jumalasta seuraava, mutta nyt uskon että Jumala on jalkapallosta seuraava paikallisten mielestä. Mielessä on käynyt monta ilkeää ajatusta siitä, miten tuon jalkapalloviheriön voisi tärvellä, mutta tuskinpa sillä mitään voittaa. Vaikka sitten rakentaisisi tnt-pusseista tulenkuvauskentän. nojoo…

Keskiviikkona piti juosta viikon tärkein treeni. Tehointervallit. Tiistain määräintervallin tein taas polkupyörällä, koska piti säästää jalkapohjaa. Keskiviikon juoksut jäi kuitenkin juoksematta, koska jalkapohja tuntui avausvedoissa sen verran aroilta, että parempi olla juoksematta. Kuitenkin vasta joulukuu lopuillaan ja maaliskuun alussa pitäisi jonkinmoisessa kunnossa olla, niin siihen on viel reilu pari kuukautta aikaa. Korvasin juoksuharjoituksen sitten sikakuntopiirillä. Yhdenjalan kyykyillä ja borzow kävelyillä yms sai reidet ja persuksen hapoille.

Belgialaiset ja Ranskalainen ottelija olivat vain vajaa 2 viikkoa täällä. Kumma kyllä, en nähnyt heidän tekevät varsinaisesti kovia harjoituksia juuri ollenkaan. Tuntui että se oli vain semmoista puuhastelua. Tosin en tietysti ollut läheskään joka kerta samaan aikaan kentällä heidän kanssa, joten ei pidä ruveta arvostelemaan tämän enempää. Kuitenkin 8000 pisteen miehiä oli porukassa.

Kentän käyttö aiheuttaa suuria haasteita loppuleiriä ajatellen. Jalkapalloturnaus alkaa siis 26 päivä ja kestäää 31 päivään asti. Eli kenttä on seuraavan kerran auki 2. ja 3. päivä, jotka ovat viimeiset treenipäiväni täällä. Laxin Petterin kanssa varmaankin vuokrataan maanantaina auto, jolla sitten päästään tuonne pohjoisen kentälle harjoittelemaan.

Eli vielä ”sikapuntti” paikallisella salilla edessä, sen jälkeen joulupuffetin kimppuun. Hyvää joulua kaikille!

T: Jaakko E

Pojaaaaat!

Joulukuu 23rd, 2009

Meillä kotona kaikuu ensimmäisenä ”sanan” tapaisena useamman kerran päivässä tytöt. Jopa ääni nousee kaiulla, niin kuin kutsujallakin. No nyt ei ollu tarkoitus kuitenkaan pohtia mikä alle vuoden ikäistä poikaa kiinnostaa.

Lounainen alue, jolla sijaitsee mm. sellaiset kylät kuin Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, …, Lahti, …, Pori ovat asukasluvuiltaan Suomen suurimpia kuntia. Syksyllä kuitenkin tuli vastaan tilanne, että näistä kunnista ja heidän seuroistaan ei löytynyt alueleiritysryhmää miesten 10-otteluun! Hakijoita taisi olla 2! Onko alueen moniottelu aivan pohjamudissa?

Tilanne ei nyt ihan niin karu ole kuin ensimmäisenä tuli mieleen. Liiton valmennusrinkejä kuin vilkaisee löytää monta alueen urheilijaa joukosta. Edellisen kauden leiritysryhmästä 4/5 sai tälle(kin) kaudelle kutsun liitonryhmiin. Kansallisella kärkitasolla siis riittää urheilijoita tältä alueelta. Yksi vaihtoehto on tietysti sekin, että leirityksen valmennuksen taso ei ole riittävä, ja ei viitsitty hakeutua. No jätän sen kommentoinnin jäävimmille tahoille.

Vilkaisu kesän M17 sarjan kymmenottelutilastoon: 15 A-luokan tulosta. Tästä joukosta ei jäänyt pikaselvityksellä kuin 1 urheilija ”potentiaaliseksi” 10-ottelun alueleiritysurheilijaksi. Eli en laskenut mukaan liitonryhmiin valittuja, tai alueleirityksessä jossain toisessa lajissa olevia. Ei siis apuja. No jos ”rimaa laskis ja ottais” mukaan niukasti A-rajasta jääneetkin. Tilanne todella huolestuttava, ei yhtään urheilijaa pistevälillä 4400-5000 (B-raja)!!!

Muutamia vuosia sitten ”huutelin” tyttöjen perään. Useammassa SM-kisassa, ainakin hallissa oli SM-mitalit jaettu lähestulkoon ”osallistujamitalina”. En vähättele mitalistien tasoa, mutta ottelijoita oli jopa N17 sarjassa vähän. Sillä puolella on kuitenkin tapahtunut viime vuosina mielestäni iso muutos. Osallistujia myös ei ottelua ykköslajinaan pitäviä on mukana runsasjoukko niin syksyn kuin talvenkin otteluissa.

Kalevan Kisoissa miesten osallistujia tutkiessa totesin, että missä meidän A-luokan tasoiset ottelijat. Tasohan miesten puolella yksi kaikkien aikojen parhaita, kun puhutaan 7000 + ennätysten omaavista. ”Miesten” raja 8000 ei viime vuosina ole rikkoutunut, mutta nyt huudettiinkin poikien perään. Kansallisella tasolla pyyhkii siis ihan hyvin niin Suomessa kuin lounaisellakin alueella.

Alueleirityksen kaltaisen parasta kohderyhmää ovat kuitenkin ne massat, jotka vielä haaveilevat SM-kilpailuiden pistesijoista. Tähän joukkoon voidaan hyvin vaikuttaa, ja ohjata valintoja ja valmennusta siihen suuntaan, että vähintäänkin kansallinen taso on realistista. Tähän kuitenkin uskon, että noin 15-17 -vuotiailla on vielä avaimet omissa käsissään tuon suhteen. Tosin ratkaisut ja valinnat on tehtävä, mutten sekin juna menee ohi.

Kentillä on mukavampi kilpailla, kun on kavereita. Näin ei tarvitse kilpailla jatkossakaan yksin. Huudellaan siis tällä kertaa niiden poikien perään! 10-ottelu kentällä on tilaa.

Kaikesta huolimatta HYVÄÄ JOULUA ja MENESTYSTÄ KILPAILUIHIN 2010!

t:Tapsa

2. Viikko

Joulukuu 20th, 2009

2. Harjoitteluviikko alkoi minulle tututtuun tapaan, nopeusvoittoisesti. Sunnuntai oli lepopäivä ja maanantaina Pituushyppyä 10 askeleen vauhdilla, sekä päälle hieman kovempitehoisia sileitä vetoja. Nopeuspäivänä olen myös tottunut tekemään jaloille kovan voimaharjoituksen ja saman tein myös nyt. Tätä tapaa kokeilin joskus muutama vuosi sitten, että alle juoksua ja saman treenin yhnteydessä jalkojen voimaharjoitus. Se tuntuu sopivan minulle ihan hyvin, eikä se mikää ”uniikki” tapa ole, vaan aika paljon tuolla Amerikan puolella se on käytössä.

Tiistaina oli vain jalkojen lihashuolto sekä ylävartalon voima. Pikkuhiljaa sairastelun jäljila rupeaa voimatasot palautumaan. Penkistänkin irtosi 5*115kg :)   Keskiviikkosta lauantaihin harjoittelu sujui mukavasti Koutsi Lahtisen valvovan silmän alla. Keskiviikkona mm. kuulaa, korkeutta ja 400m vetoja määräintervallivauhdilla. Torstaina pari harjoitusta. Aamulla tunnin keskivartalojumppa sekä kuntopallolla lajivoimaheittoja kiekkoon ja keihääseen, iltapäivällä jalkavoimaharjoitus. Perjantaina heittelyä ja piti juosta kovempi tehointervalli 3*200m + 4*150m. Vedot jäivät vain 3*200m tasolle, jonka jälkeen jouduin passaamaan loput juoksut ja siirtymään pyörän selkään. Vasemman jalkapohjan päkiän kohdalta tuntui niin perhanan kipeälle 200m vetojen jälkeen, että parempi oli antaa jalan rauhoittua. Koska lauantaina olisi ollut tonnit ohjelmassa, niin teimme pyörällä kohtalaisen hapokkaan mäkiharjoituksen. 5*ylämäkiveto. Nopein oli 4.25 ja hitain n. 4.55 . 200m vedot olivat suht kevyitä 27,8 27,0 ja 26,8  5.30 / 6min palautuksella. 150m oli tarkoitus juosta jo huomattavasti reippaammin ja piikkareilla, mutta riski olisi ollut liian suuri. Nyt kun olen antanut jalan rauhoittua ja hieman terästänyt palautumista indoilla, niin tuntuu etä Maanantaina pääsee taas revittelemään nopeuspainotteisella harjoituksella.

Lauantaina oli vielä vuorossa ylävartalovoimaa kevyesti ja jalkojen venyttelyä. Tänään Sunnuntaina valloitetaan EL Teide vuori sekä mennää Santa Cruziin katsomaan La Liga matsi, Teneriffa vs Atletico Madrid. Vissiin hieman tasokkaampaa pitäisi olla luvassa mitä kotimaisessa veikkausliigassa.

2 viikon Saldo kokonaisuudessaan

( Tulopäivä la 5.12. – su 20.12. ):

12 treenipäivää

3 lepopäivää

T: JE

Koneet käynnistetty ja nyt aika vetää hiukan lepiä.

Joulukuu 12th, 2009

Nyt on viikon treenipätkä takana ja todellakin voi sanoa, että täällä Teneriffan lämmössä. Lauantaina kun tulin niin sunnuntaista torstaihin oli kyllä todella mahtavat kelit. Eilen ja tänään lauantaina on sitten hieman pilvisempää ollut, mutta lämpömittari silti koputellut 24 astetta. Pari ekaa päivää meni totutellessa, tosin yllättävän nopeasti treeni rupesi kulkemaan.

Yleensä on vienyt useamman päivän, kun on siirtynyt etelään, että kroppa tottuu olosuhteisiin. Sunnuntaina tein kohtuu kevyen treenin, koordareita, loikkia ja hyppelyitä sekä loivaan ylämäkeen 8* n.220m kävelypalautuksella. Maanantaina Hieman pidempi harjoitus. Pituustekniikkaa, aitateknikkaa, kuulantyöntöä sekä hieman vetoja nurtsilla ja 2*1000m. Vauhti oli rauhallinen, hieman alle 4min. Tiistaina oli lepopäivä ja keskiviikosta tähän lauantaihin sitten treenasin hieman reippaammin. Keskiviikkona aitaa,sileitä 60m vetoja sekä jalkavoimaharjoitus. 60m vedot menivät 7,4 ja 7,0 välille. Positiivista oli kyllä se, että suht helposti tuli 7 pintaan vedot. Torstaina keihästä, minuuttivetoja ja ylävartalovoimaa. Perjantaina Määräintervalli 8*200m sekä päälle hieman vetoliikkeitä ja myös jalkahieronta päivän päätteksi. Vedoissa palautus oli 2min ja vauhdit 30s pinnassa, viimeinen oli hieman alle.

Tänään lauantaina tein vielä lihaskuntoa. Perinteistä davenportjumppaa 45min sekä hieman reippaammin aitakävelyitä ja liikkuvuusjumppaa ja juuri hetki sitten tulin salilta, missä väännettiin pikajuoksijoiden kanssa ylävartalobodausta :) . Sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi, kun kenttä on kiinni ja maanantaina lähtee taas nopeusharjoituksesta viikko käyntiin. Tiistaina koutsi Lahtinen saapuu paikalle ja sen jälkeen on sitten hieman enemmän lajitekemistä edessä.

Tännä saapui myös viikolla hieman lisää urheilijoita. Ranskalaisia pikajuoksijoita sekä ottelijoita Belgiasta ja yksi Ranskalainen. Belgian kärkiottelijat poislukien Van Alpen oli paikalla ja Ranskalainen ottelija oli joku, joka on Junnuvuosina kiertänyt Ojaniemen ja Heikkisen kanssa samat nuorten arvokisat. Hieman päälle 8000 pisteen ottelija.

Nyt nautiskelemaan hotellin päivällisestä. Ei ainakaan vielä ole päässyt kyllästymään hotellin ruokiin vaikka viikon nyt syönyt täysihoidolla ruuat samassa ruokalassa. Onneksi valikoima on kohtalaisen monipuolinen ja ruokailuajatkin melko väljät. Lounasta saa 12.30 – 15 ja päivällistä 18 – 21.30.

Eikun syömään!

Matkustamisen ABC

Joulukuu 5th, 2009

Jos matkustamisesta olisi urheilumatkoille kirjoitettu ABC-kirja, niin varmaankin minun matkani tänne Teneriffalle olisi ehkä H kirjaimen kohdalla. Halpa ja hanurista sopisivat hyvin tämän menomatkan kuvauksiin. Lensin siis Perjantai iltana Tampereelta Lontooseen, missä vietin lentokentällä yön, koska lentojen välillä oli vajaa 7 tuntia. Oletin että sieltä lentokentältä löytyisi jopa tuolipaikka, missä voisi koittaa nukkua. Paskan marjat. Lento oli Lontooseen pikkaisen myöhässä ja kun sain matkatavarani hihnalta ja lähdin etsimään ”yöpaikkaa”, niin olihan ne kaikki varattuja. Mielenkiintoiselta näytti kyllä lentokenttä yön aikana. Porukkaa lojui siellä täällä käytävien sivuilla ja nurkissa huilaamassa. Yritin epämukavassa asennossa saada unta n. puoli kahteen asti, mutta sitten totesin, että ei tule mitään. Ostin kuppilasta ison cappucinon ja rupesin läppäriltä katsomaan Rambo II:sta :) siinä hieman kolmen jälkeen vapautui pidempi penkki, missä pääsin sitten n. puoli viiteen asti huilailemaan. Sen jälkeen aamupalalle ja sitten check-inin kautta seuraavalle lennolle.

Lento Lontoosta Teneriffalle oli reilusti pidempi ja sen lennon aikana sain vielä nukuttua. Tarvi tosin ottaa muutama calsberg merkkinen unilääke. Kun pääsin perille Etelä Teneriffan lentokentälle, niin siitä pääsin hyvinkin nopeasti hotellille. Käväsin tsekkaamassa kentän ja siellä olikin jo Rautasen Joni ja Hämäläisen Hannu treenaamassa. Iltapäivän käytin tehokkaasti paikalliseen tapaan siestan pitämiseen ja nyt tuntuukin, että aika hyvin univelka on saatu kurottua kiinni. Huomenna kevyt treenipäivä ja maanantaina vähän kovempi. Tiistaina huilaillaan kun kenttä on kiinni ja keskiviikosta alkaen sitten täysi hönkä päälle.

Teneriffa vaikenee, palataan asiaan, kun on saatu ensimmäinen treenipätkä alle.

T: Jaakko

MONIOTTELUN SÄÄNTÖMUUTOKSET

Joulukuu 4th, 2009

Kansainvälinen Yleisurheiluliitto (IAAF) julkaisi listan vuonna 2010 voimaan tulevista sääntöuudistuksista. Merkittävimpiä muutoksia moniotteluihin tulee kaksi. Jo hallikaudella 2010 astuu voimaan uusi aavistuslähtösääntö, minkä mukaan moniottelujen juoksulajeissa jo kilpailun toisesta varaslähdöstä alkaen aletaan hylätä kilpailijoita ko. lajin osalta. Tavoitteena lienee ollut kilpailujen nopeuttaminen (?). Vai oliko muutokselle oikeasti mitään perusteltua syytä? Ko. lähtösääntöhän oli käytössä muutaman vuoden ajan pikajuoksuissa. Se todettiin kuitenkin huonoksi säännöksi ja ensi vuoden alusta alkaen pikajuoksuissa ns. ”lentää radalta ulos” jo kilpailun ensimmäisen varaslähdön ottanut urheilija. IAAF siirsi siis huonoksi todetun säännön moniottelijoiden harmiksi! Sääntöexperttien ajatus tuntui olleen: muutetaan nyt otteluidenkin lähtösääntöä jotenkin, kun kerran pikajuoksuissakin sääntö muuttuu.

Toinen otteluiden kannalta merkittävä sääntöuudistus koskee ennätyskelpoista tuulisääntöä. Vuonna 2010 siirrytään käytäntöön, missä ennätyskelpoisuus edellyttää aina kolmen tuulimitatun lajin keskiarvoistettujen tuulien olemista + 2 m/s tai vähemmän! Jatkossa siis tultaneen näkemään myös sellaisia kilpailuja, joissa ensimmäisen päivän liian kovia myötätuulia kompensoidaan kääntämällä toisen päivän avauslaji tarkoituksellisesti vastatuuleen, jos se on mahdollista!

IAAF:n sääntömuutoksia jo vuosia seuranneena tulee aika usein mieleen, etteivät sääntönikkarit tunne lajiamme kovin hyvin tai eivät jaksa miettiä lajimme erikoislaatuisuutta tarpeeksi. Tuntuu, että moniotteluita koskevia sääntöjä muokataan automaattisesti muiden lajien perässä, ei niinkään moniotteluiden tarpeiden mukaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa uusi varaslähtösääntö. Nimittäin aika tyly kohtalo on sillä urheilijalla, joka vaikkapa miesten ottelun aitajuoksussa ns. nykäisee telineissä kilpailun toisessa lähtöyrityksessä: Ulos ja aidoista 0 p! Kauas on tultu vaikkapa 80-luvulta, jossa vasta omasta kolmannesta varaslähdöstä urheilija hylättiin. Sääntö tarjosi aavistusyrityksille aivan erilaisen pelikentän. Vuoden 2009 loppuun saakka voimassa oleva varaslähtösääntö on ollut käsittääkseni kaikkien laji-ihmisten mielestä toimiva, tasapuolinen ja riittävän inhimillinen moniotteluihin. Mutta eipä laji-ihmisiltä paljon asiasta taidettu kysellä (?). Kuinkahan suuri aikatauluetu uudella säännöllä saadaan aikaan ja mitä merkitystä sillä oikeasti on kisojen läpiviennille tai televisioinnille? Arvioisin, että 99 % ottelukisoistahan kilpaillaan omina tapahtuminaan, missä muutaman minuutin mahdollset aikatauluviivytykset eivät haittaa ketään. Ja televisiointi osuu ehkä n. 0.1 % ottelukisoja ja niistäkin suurin osa jälkilähetyksinä, pikajuoksun varaslähdöt poisleikattuna…

Joskus silloin, kun sääntöjä olisi ollut tarpeellista muuttaa, näin ei ole tapahtunut. Esimerkkinä vaikkapa miesten keihäsmallin iso muutos 80-luvun loppupuolella, minkä seurauksena keihään pistepotti putosi heittojen mitasta riippuen n. 50-150 p. Isosta välinemuutoksesta ja pistemenetyksistä huolimatta pistetaulukkoa ja ottelutilastoja ei muutettu mitenkään!

Ottelun tuulisääntöhän on erittäin teennäinen. Vain 30 % miesten ja n. 43 % naisten ottelulajeista mitataan tuulta ja kuitenkin tuulen suunnan ja kovuuden vaikutus koskee jollain tapaa melkein kaikkia ottelulajeja. Eiköhän tuulista ole nimittäin vähintäänkin samanlaista hyötyä tai haittaa vaikkapa pitkissä heitoissa ja seipäässä kuin pituudessa ja aidoissakin. Niihin lajeihin ei vain kukaan ole jaksanut kehittää toimivaa tuulimittaustapaa. Toimivaaa tai ei, mutta lähinnä hupaisaahan on myös 200 m tuulimittaus, missä tuloskelpoisuus arvioidaan etusuoralta, ihan niin kuin kaarretuulen suunnalla ei olisi mitään merkitystä! Mäkihyppy menee ihan hiukan yleisurheilua edellä ko. asiassa! Jatkossa, kun tuo kolmessa lajissa mitattujen tuulien keskiarvo ylittää + 2 m/s, niin tulos ei siis kelpaa ennätykseksi eikä esim. arvokisarajaksi. Jos itse saisin olla asiaa päättämässä, jättäisin ko. tuulisäännön kyllä voimaan erilaisia otteluennätyksiä kirjatessa (SE:t, EE:t ja ME:t), mutta ottaisin kaikki ottelutulokset, tuulilukemista välittämättä, huomioon tilastoissa ja arvokisarajoissa. Suomalaiset ammattitilastoijat ovat otteluiden tuulimittausongelman tajunneet: hehän tilastoivat kaikki ottelutulokset vuositilastoihin tuulilukemista välittämättä. Sama kanta tuntuu olevan lajin kokeneilla valmentajilla eri puolilla maailmaa.

Hieman samantyyppinen ongelmahan koskee halliotteluita. Yli 200 m:n halliradalla tehdyt tuloksethan eivät kelpaa ennätyksiksi, eivätkä arvokilpailunäytöiksi. Koska sääntö on aikanaan otettu voimaan kestävyysjuoksussa, niin IAAF:n mukaan sen pitää automaattisesti koskea myös moniotteluita. Tuntuu unohtuvan, että moniotteluissa rataa kierretään vain yhdessä osalajissa ja ottelijoiden vauhdeilla jyrkän kurvin haitat tai loivan kaarteen edut ovat minimaalisia. Otteluissa halliradan pituuden merkitys on siis olemattoman pieni, jos sillä ylipäätään on yhtään mitään merkitystä. IAAF:n mielestä merkitys on kuitenkin niin suuri, ettei yli 200 m:n radalla tehtyä ottelutulosta voida hyväksyä.

Moniottelut ovat sen verran pieni laji, ettei lajin oma ääni oikein tahdo kuulua kv. lajiliitoissa, ei sääntöuudistuksissa eikä myöskään esim. kilpailujärjestelmän / kilpailujen kehittämisessä ja koordinoinnissa. Esimerkkinä vaikkapa alle 17 v MM-kilpailuiden poikien 8-ottelun lajit. Otteluvalmentajat ja laji-ihmiset ovat alusta saakka vaatineet, että juniorisarjojen otteluissa pitäisi nimenomaan kannustaa harjoittelemaan ottelun haastavimpia taitolajeja eli esim. kiekkoa ja seivästä. IAAF:n perusteet lienevät erilaiset, sillä nimenomaan ne lajit on jätetty 17 v sarjan otteluista pois. Em. syyn takia Suomessa on onneksi kuitenkin päätetty säilyttää M 17 -sarjan lajina 10-ottelu, vaikkei se ko. sarjan kansainvälinen arvokilpailulaji siis olekaan.

Olisko sillä kuuluisalla kirveellä töitä?

Muuramessa 3.12.2009.

Jarkko Finni

Avaussanat

Marraskuu 30th, 2009

Morjesta otteluväki. Lupauduin tässä taannoin kirjoittamaan BLOGIA tänne moniottelusivuille. Olen tämän viikon perjantaina lähdössä kuukauden harjoitteluleirille Teneriffalle ja tarkoitus olisi kertoa leirin harjoituksista ja kuulumisista.

Tässä hieman ajattelin pohjustaa mennyttä syksyä.

Oikeastaan harjoittelun osalta kaikki on menny suunnitelmien mukaan, poislukien viimeiset 2 viikkoa.  17.11. asti kaikki meni vielä suunnitelmien mukaan. 17.11. tiistaina olin harjoittelemassa jyväskylässä. Aamupäivällä oli Kimmo Kinnusen johdolla keihäsharjoitus ja iltapäivällä Mart juoksutesti. Mart testistä olikin käyty jo mielenkiintoisia keskusteluja ottelujen keskustelupalstalla. Omalta osaltani voin sanoa testistä sen verran, että se on ihan hyödyllinen harjoittelun apuväline ja ”mittari”, jos sitä tekee säännöllisesti vuosittain. Juoksin viime harjoituskaudella testin 4 kertaa, joten nyt minulla on hyvää vertailupohjaa vielä jäljellä olevia vuosia varten ( toivottavasti niitä on enemmän kuin meneillään oleva kausi :) ).

Mart testissä siis juostaan 10*150m vakiopalautuksella, mikä on 1.40. Vauhti on alussa hidas ja kiihtyy joka juoksulla. Viimeinen vedetään sitten täpöillä. Sen verran testistä verrattuna n. vuosi sitten tekemääni testiin, että silloin viimenen 150m oli 17,8, kun nyt oli 17,3.

No se mitä olin oikeastaan sanomassa, niin tuon testin jälkeen olinkin sitten keskiviikosta 17.11. asti kipeänä ja vasta viime viikon perjantaina pääsin taas harjoittelun makuun kiinni hyvin kevyesti. Lauantain jouduin vielä lepäilemään mutta sunnuntaina ja tänään tuli harjoiteltua jo ihan mukavasti.

Nyt kerkeän onneksi harjoittelemaan yhden viikon ennen Teneriffalle lähtöä. Matkasuunnitelma on siten, että perjantai iltana lennän myöhään Tampereelta Lontooseen ja Lontoosta Lauantai aamuna suora lento Teneriffalle. Lontoossa taitaa olla majoitus lentokentän maisemissa, koska lentojen välillä on vain vajaa 6 tuntia. Voisi sanoa, että Onneksi teneriffalla on kenttä suljettu 6.-8. päivä, joten saa rauhassa totutella ilmastoon ja nukkua matkaväsymykset pois.

Teneriffalla on tarkoitus panostaa juoksemiseen lajitekemisen ohella. Voimaharjoittelussa vielä pikkasen maksimi/kontrasivoimaa ja aika pian alkaa jo nopean/räjähtävän voiman harjoittelu, koska juoksuvauhdit rupeavat kasvamaan. Aikaisemmista vuosista on tullut ei kantapään, vaan takareiden kautta opittua, että juoksuvaihtien kasvaessa voimaharjoittelun tulee huomattavasti keventyä, jos haluaa pitää paikat kasassa.

No tässä pieni pohjustus.

T: Jaakko Erkinheimo

Moi moniottelijat!

Lokakuu 15th, 2009

Moniottelu-sivuilla aletaan julkaisemaan myös Blogeja.

Halukkaat voivat ilmoittautua ylläpidolle!

t:Tapsa

yllapito@kymmenottelu.net